Paljon muistoja pyörii mielessä, kun on 70 vuotispäivän aika." Kauniina nauhana vuosien päivät helmenä jokainen muistoksi jäivät. Elämänpäivien ketju on kallis. Niistä ei yhdenkään kadota sallis. "
Lapsuus Valkeakoskella 16 vuotiaaksi asti. Sitten emäntäkoulu Lepaalla. Harjoittelujaksoja vanhainkodilla ja lastentarhassa. Kansankorkeakoulun kurssi Järvenpäässä ja sitten jännittävä haku diakonissakoulutukseen. Miten paljon mahtuukaan muistoja kaikkiin menneisiin vuosiin!
48 vuotta on kulunut tahtomisen lupauksesta Valkeakosken kirkossa yhdessä puolison kanssa. "Paljon ois aihetta lapsella kiittää. Jumalan lahjoja kaikille riittää. Päivä jo yksikin aamusta varhain, iltahan ehditty lahja on parhain."
Lasten syntymä on muistojen helmistä kalleimpia. Kolme ihanaa helmeä on muistojen nauhassa jokaisesta. Jokaisen kohdalla on soinut mielessä "Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan. Sä suuri ja voimakas Isäni Taivaan." Pieni on lapsonen ja pienuutta on saanut myös äitinä kokea ja kasvaa yhdessä lasten kanssa.
Nyt on jo juhlittu 50 vuotista diakonissan taivalta. Tämä outo vuosi esti isot juhlat, mutta mielessä on juhlaa ja kiitosta sekä yhteistä muistelemista opiskelukavereitten kanssa. Työvuodet Suomessa eivät ole kehuttavan mittaiset, kun vuodet Tansaniassa katkaisivat ne. Eikä pelkästään työ kodin ulkopuolella ole mainittavan arvoinen juttu. Tärkeää on myös kaikki se, mitä sain kokea kotiäiti vuosina lasten ollessa pieniä. Helmiä elämän ketjuun on kertynyt ylenpalttisesti. "Elämän päivien ketju on kallis, niistä ei yhdenkään kadota sallis."
Tällaisia nyt mietin, kun alkaa arki ja olen kahdeksannella kymmentä. Mukaan liitän syntymäpäivän kukkamuistoja
