Tansanialainen osaa elää ja olla
ML ja LL lähtivät viime syksynä Tansaniaan, tuttuun maahan, jossa he ovat olleet kaksi työkautta vuosina 1983-91. Tällä kertaa oli kyse kolmen kuukauden työmatkasta: M kutsuttiin kirurgin tehtäviin Bundan sairaalaan, joka oli ollut muutaman kuukauden ilman kirurgia norjalaisen kolleegan työkauden päätyttyä alkukesällä 2003.
L lähti tekemään ystävyysevankeliointia, johon on Tansaniassa hyvät mahdollisuudet: ihmissuhteita syntyy helposti ja uskonasiat ovat luonteva puheenaihe.
Liittyikö matkassa kotiinpaluun tuntua? – Asuimme Bundan kaupungissa, Maran alueella, aivan erilaisen heimon parissa kuin 13 vuotta sitten, jolloin olimme maaseudulla MBulun alueella. Tansanian heimot poikkeavat huomattavasti toisistaan tavoiltaan ja asenteiltaan, joten sopeutumista riitti nytkin, niin tuttuun maahan kuin palasimmekin.
Kuivuutta ja köyhyyttä
– Olen käynyt läpi jonkinasteista luopumista ja surutyötä Tansaniasta palattuani. Mieleni on täynnä erilaisia kuvia: näen pölyäviä teitä, kuivuutta, janoisia eläimiä ja kasveja. Trooppinen sade, jollaista ei koe missään muualla, saa vihreän ruohon nousemaan heti, aivan kuin se olisi ollut odottamassa ensi pisaroita.
– Yhtäkkiä sade lakkaa. Linnut laulavat, aurinko paistaa. Lapset leikkivät kuralätäköissä. Naiset täyttävät vesiastiansa – sadevesi on puhdasta ja pehmeää. Vesijohtovesi – silloin, kun sitä tulee – on hiekkaista, ruskeaa väriltään.
– Köyhyyttä ja kerjäämistä jouduimme kohtaamaan päivittäin: muistan vanhan naisen, joka poimi maasta torimyyjien jäljiltä pudonneita jyviä ja papuja.
Jumalan ihminen
– “Anna lantti, että saan teetä”, sanoo juoppo. “Mieluummin tarjoan sinulle teetä kotonani“, vastaan hänelle. “Mikäs sinä olet, hän kysyy. Olen lähetystyöntekijä. Ai sinä olet Jumalan ihminen! Näin hän sanoo ja jättää minut miettimään lähtiessään.
– Anna viisi sataa, sanoo katulapsi. Heitä on aina auton ympärillä. Minä en tiedä mitä tekisin! Herra armahda minua! Ajan taas pois heidän luotaan. Kuka heitä auttaa?
Uusia ystävyyssuhteita
Paikallisessa kulttuurissa myös hengelliset asiat ovat osa arkielämää ja uskonasioista voi puhua yhtä luontevasti kuin muistakin arkipäivän asioista. Uusia ihmissuhteita syntyi aivan oman kodin tuntumassa: oli kotiapulainen, puutarhamies, maidonmyyjä, naapureita.
L ihmetteli, miten moni äiti oli ansiotyössä kodin ulkopuolella aivan pientenkin lasten jäädessä yksin kotiin. – Näille lapsille toimin isoäitinä, jonka kotiin sai tulla ja jonka syli oli avoinna. He riitelivät keskenään siitä, kuka pääsee istumaan mama-Lailan syliin. Muistan Juli-tytön, joka tuli hiljaa ovemme taakse monena aamuna ja hiipi sisälle ja syliini kunnes meni kouluun. Äiti oli työssä aamuvarhaisesta iltapimeään. Tyttö ja hänen kaksi veljeään, jotka kaikki olivat alle 10-vuotiaita, olivat keskenään kotona.
Kotiapulainen Raheli
– Myös kotiapulaisemme, Rahelin, kanssa puhelimme paljon – sekä taloudenpitoon liittyvistä asioista että hänen elämänsä monista vaikeista ongelmista. Raheli on kahden lapsen yksinhuoltaja. Tytär, Zawadi (Lahja), on lukiossa ja poika, Baraka (Siunaus), on vasta 3-vuotias. Monenlaisia hetkiä saimme Rahelin kanssa kolmen kuukauden aikana jakaa. Opetin hänelle uusia leipien tekotapoja, pullan leipomista sekä suomalaisia ruokaohjeita. Hän kertoi myös oman heimonsa ruuista ja keittotavoista.
– Rahelin entinen aviomies, joka oli lähtenyt joitakin vuosia sitten pois, kuoli yllättäen. Kun suru tulee perheeseen, se pysäyttää kaiken. Lähdimme yhdessä autolla hautajaisiin miehen kotikylään.
Sydän jäi Tansaniaan
– Kaipaan takaisin, voisin elää jatkuvastikin Tansaniassa. Löysin sydämeni sieltä: tansanialainen osaa elää niin, että oleminen ja eläminen on itsessään arvokasta, pelkistettyä, ilman suorituspaineita. Mutta meidän elämämme mieheni kanssa on nyt täällä Suomessa, jossa meillä on lapset ja yksi puolivuotias lapsenlapsikin.
– Lääkäreitä Tansaniassa ei ole tarpeeksi omasta takaa; seurakuntiin tarvittaisiin erityisesti naistyöntekijöitä. Kirkolla ei ole varaa kouluttaa riittävästi työntekijöitä, joten olisi hyvä, jos seurakuntien maallikkojäsenet oppisivat kantamaan suuremman vastuun oman seurakuntansa toiminnasta.
– Meille Tansania on rakas maa, ja toivomme, että kontaktit sinne säilyvät. Erityisesti sydäntäni lähellä on naistyöprojekti, jota haluaisin seurata ja tukea Suomestakin käsin sanoo LL.
Sinikka K
