Kasvamista

"Aika kiitää kiurun lailla pois. Hetken liepeestä jos kiinni pitää vois", olemme laulaneet kuorossa. Vastahan se oli, kun molemmat tytöt mahtuivat maman syliin samaan aikaan! Nyt on vanhempi jo tokaluokkalainen, 141 cm pitkä, joka ensiviikolla saa luvan ajaa pyörällä kouluun. Ensin pitää kuitenkin suorittaa polkupyöräkortti poliisin valvoessa sitä koulun kentällä. Eilen olivat harjoitelleet. Se on jännittävää, kun pitää kuppi kuulema poimia pöydältä ja palauttaa se siihen takaisin pystyyn pyörällä ajaen. Ja keinulaudalla ajaminen ja pujottelu ja vaikka mitä mielenkiintoista. Ja poliisi tarkastaa, onko pyörässä kaikki kunnossa. Ihaninta on sitten mennä pyörällä kouluun koko syksyn ja ensi keväänä ja vaikka talvella, selitti tyttö tärkeää uutista eilen.

Toinen jännitys on pienemmän siskon eskarin loppuminen. Siihen kuuluu monenlaista mukavaa ja jännittävää asiaa. Mamakin saa osallistua perinteisin menoin. Tänään on vuorossa repun osto. Etukäteen on jo sovittu, että ei hellokittyreppua. Repun olisi oltava sellainen josta tykätään vielä isonakin. Suosikkiörkkejä voi ripustella vaihtelevasti repun lenkkeihin mieltymysten mukaan. Menen hakemaan tytön eskarista ja sitten reppukauppaan.
Huomenna hänellä on Eppujuhla. Sen järjestävät tokaluokkalaiset. Ensi viikolla kouluun tutustuminen. Kovasti kaikki nämä jännittävät ja tuovat kaikenlaisia oireita vanhempien harmiksi. Tilannetta ei yhtään helpota se, että vauhdikas tyttö sai solisluun murtuman viime viikolla. Onneksi se alkaa jo helpottaa eikä mitellaa enää tarvita.

Aika kiitää. Haluaisinko minä pysäyttää sen pitämällä hetken liepeestä kiinni? En halua sitä tehdä. Kun ajattelen mukavia hetkiä tyttöjen kanssa heidän kasvaessaan odotan innolla sitä mikä on tulossa. Toivotan siunausta heidän kasvulleen ja rohkeutta kohdata uusia asioita, jopa pettymyksiä. Jo nyt heidän elämässään on viikottain kaikenlaisia hankalia asioita kaverien ja sisarusten ym kanssa. Hyvin he niistä selviävät vanhempiensa kanssa jutellen ja keskenään asioita selvitellen. Luotan siihen, että heistä kasvaa normaaleja nuoria. Heillä on nyt jo niin sopiva ote jokaisessa päivässä.

Entäs sitten tämä pikku veijari! Hymystä olemme saaneet iloita jo kaksi vuotta. Ja nyt saamme kuunnella hänen jatkuvaa höpöttelyään. Pian saatamme sanoa, kuten sanoimme hänen nuorimmasta tädistään, että hän on äänen päälle pingotettu nahka. Isojen siskojen rinnalla on otettava oma paikkansa. Kun hän on oppinut juoksemaan ei enää tarvitse kävellä ollenkaan.

Haluaisinko riippua liepeestä oman vanhenemiseni vuoksi? No enpä vaihtaisi päivääkään pois, mutta en haluaisi niitä uudelleenkaan elää saatika sitten pysäyttää tähän päivään. Tätä päivää haluan elää täysillä niinkuin huomista ei olisikaan.Toivon, että päivät olisivat täynnä tavallista arkea ja seassa joitakin juhlahetkiä. Kuitenkin haaveilen tulevista päivistä. Se kuuluu mielestäni elämään. Kun on oikein väsynyt tai pilvet tuntuvat riippuvan matalalla niin että kevätpäiväkin tuntuu syksyltä, haaveet tuovat siihen ilomuruja. Pienistä ilon muruista kertyy taas se voima joka siirtää tummat pilvet syrjään pikkuhiljaa.
Pienet tytöt silittävät joskus ryppyjäni ja sanovat, että miks niitä tulee aina lisää. Kysyn sitä heiltä ja vastaus on: "kun sää oot niin vanha". Ei paha! Kaikella on aikansa. On aika olla lapsi ja kokea siihen kuuluvat asiat ja kasvaminen. Vanhenemisen aikaan ei fyysistä kasvua tapahdu, mutta on mahdollisuus muunlaiseen kasvuun jos on valmis siihen. On jo oppinut sen, että kasvaminen tekee usein kipeää.