Vanha Carita Murtosen runo pyörii taas mielessä:
Lukon napsahdus,
Kansi auki.
Ei ole tarvetta pyyhkiä
– ei ole taaskaan ehtinyt pölyttyä.
Kaikki sinne sisään vain.
Kaapissa lojuneet,
uutuuttaan kiiltävät, ajan patinoimat.
Kaikki vain, koko elämä.
Kansi kiinni
Lukon napsahdus.
Jälleen kerran.
Miten elämä voikaan mahtua matkalaukkuun?
Kiitos, matkalaukkuni, olette olleet uskolliset, suorastaan siunatut. Uskon, että pian kohtaamme, kun jälleen tulee pakkaamisen aika.
Carita Murtonen, 13.7.09
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
tervetuloa kommentoimaan!