Raha-asioita
Ajoimme Tukuyuun asti Kyelan kautta. Kyelaan jätettiin taas laboratorionäytteet. Tukyussa sairaalan taloudenhoitaja asioi pankissa saadakseen henkilökunnan palkkarahoja. Hän onnistui saamaan 20 ihmisen palkan. Ei riitä kaikille! Tammikuussa työväki sai joulukuun palkan. En tiedä, moniko jää taas ilman palkkaa.
Joidenkin lapsia on jo laitettu pois koulusta, koska eivät ole voineet maksaa koulumaksuja tai hankkia ehjiä kouluvaatteita. Ala-aste ei ole maksullinen, mutta kouluvaatteet ja tarvikkeet on hankittava. Yläasteella on lukukausimaksut ja muitakin menoja. Kun kysyn, eivätkö opettajat ymmärrä vanhempien palkkatilannetta, he vain kohauttavat hartioitaan todeten ettei mitään ole tehtävissä.
No, nyt ainakin kahdenkymmenen perheen tilanne korjaantuu hetkeksi.
Kotimatka
Saatiin asiat hoideltua ja lähdettiin kotimatkalle vuoristoiselle tielle kohti Kyelaa jossa matkakumppanimme meitä odottivat. Yhtäkkiä alkoi hurjan sade. Mihin sitä vertaisin, että lukijat ymmärtäisivät? Trooppinen sade on vaikea kuvailla Pohjoisen asukkaalle. Yhtäkkiä asfalttitie oli kuin joki ja auton ikunasta näkyi vain metri eteenpäin. Nauroimme ohittamamme auton kuljettajalle, joka kurkki sivuikkunasta tietä, kun tuulilasin pyyhkijät eivät toimineet. Sade yltyi taas.
Tulimme jyrkkään makeen ja näkyvyys oli hyvin huono. Autonkuljettaja sanoi, että on pakko pysähtyä. Takanamme tuli suuri rekka joka oli pelottavan lähellä. Kuljettajamme ajoi hyvin hitaasti ja rekka lähestyi uhkaavasti. Se oli jo ihan lähellä, kun se yhtäkkiä lähti ohittamaan kovalla vauhdilla. Siinä samassa kuului rysähdys ja rekka suistui tien oikealle puolelle penkaan. Ohjaamo oli ihan lytyssä! Perävaunut pysyivät tiellä.
Kuljettajamme pysähtyi turvallisen matkan päähän ja rukoilimme yhdessä. Sade jatkui kovana. Olimme ihan varmoja ettei ketään autossa ollutta ole elossa. Ilmoitettiin poliisille onnettomuus. Kuljettajamme lähti laittamaan oksia tielle merkiksi, etteivät ohi ajavat autot törmää kolariautoon. Satoi niin paljon, ettemme nähneet kun kuljettaja meni rekan luo. Hän katsoi sitä ja ajatteli, että kuolleet ovat kaikki. Kun hän oli laittanut oksia tielle niinkuin täällä on tapana, hän kuuli, että auton ovea hakattiin. Sisällä oli kolme miestä. Kaikki elossa! Vain yksi oli loukkaantunut. Veimme hänet kyydissämme Kyelan sairaalaan.
Elämän lanka ei katkennut. Rukoillen jatkoimme matkaa ja kävimme läpi tapahtunutta. Kuljettajamme oli sitä mieltä, että rekka joutui kääntämään penkkaan koska sen jarrut pettivät jyrkässä mäessä. Jos ei se olisi kääntynyt sinne...
Päivä jo yksikin aamusta varhain
iltahan ehditty - lahja on parhain!
Lapsonen siis kätes yhtehen liitä
Kaikista päivistä Jeesusta kiitä.
Aina se muistaos - tänään on juuri
Varattu sinulle siunaus suuri.
No ehka olin siella hengessa mukana,kun eilinen paiva oli kummallinen ..vaikka mitaan erityista ei tapahtunut.Onpas teidan elama seikkailua! Onneksi rukouksiin vastataan.Nyt tekisi mieli jotenkin jakaa sinne jotain omastaan.Ehka rukoukset riittaa? tupu
VastaaPoistaRuk Ruk :AM
VastaaPoistaMielenkiintoista, että tämä näkyi minulle vasta tänään! Kaoottisen liikenteen ja hurjien luonnonvoimien keskelläkin Jumala piti huolta teistä ja niistä miehistä rekan hytissäkin. Siinä iso kiitosaihe.
VastaaPoistaJotain hyvin vastaavaa koimme kerran mekin kapealla serpentiinitiellä mäessä matkalla Dar es Salaamista Iringaan, vaikka säässä eikä näkyvyydessä ollut mitään vikaa, mutta vastaan tulevat bussit ajoivat kilpaa ja yksi lähti ohittamaan rekkaa, kun me olimme tulossa vastaan. Onneksi ajaja kuunteli vieressä istuvaa, joka oli nähnyt tuon bussikilpailun jo kaukaa, ja pysäytti auton ja ehti just just peruuttaa kallioseinää vasten. Rekka veti niin tienlaitaan kuin rotkon reunalla suinkin voi. Luulimme, että bussi tässä vaiheessa hiljentää edes vauhtiaan, vaan mitä vielä. Se hurautti meidän välistämme niin, että tuskin olisi saanut seteliä siihen väliin. Kaikkien bussien mentyä niin rekka kuin mekin jatkoimme matkaa ja kiitimme Jumalaa.
Samaan aikaan oli tullut tekstiviesti, jossa anoppi kertoi rukoilevansa matkamme puolesta - juuri siihen aikaan. Näimme sen vasta, kun pääsimme kännykän katvealueelta, mutta aika täsmäsi.
Etteköhän tekin olleet rukoilleet matkaan lähtiessänne ja sään huonotessa ja rankkasateen virratessa? Ja olihan teitä muistettu rukouksin koti-Suomessakin.
Amen! R
VastaaPoista