Kiireellä ei ole siunausta-haraka haraka haina baraka

On aika taas päivitellä päivien kulkua tänne blogiin. Runsaudesta poimin nyt matkakertomuksen läheiseen kaupunkiin

 Kyelaan sairaalan autolla.  Aamulla kuulin, että laboratorionäytteitä lähdetään viemään isoon sairaalaan. Milloin lähdet, kyselin autonkuljettajalta.
Sasa hivi- nyt heti, hän vastasi. Kiireellä menin sairaalan portille odottelemaan.  Puolitoista tuntia odoteltiin.  Sitten päästiin lähtemään.  Mukana oli laboratorion työntekijä näytteineen, yksi paikallinen lääkäri ja apteekin farmaseutti ostoslistoineen.  Lavalle kiipesi lisäksi niin paljon porukkaa kuin mahtui. 

Maisemat vilistivät ohi ja kuljettaja sanoi, että nyt auto ei keiku niin paljon kun on täysi lasti.


 Pari päivää sitten olimme käyneet Iteten sairaalassa tyhjällä autolla.  Kyydissä oli vain sairaalan taloudenhoitaja ja me. Reissu oli leppoisa ja välillä pysähtelimme kuvailemaan.

Tässä on kuva tuolta matkalta.  Pysähdyimme sillalla joka on saanut nimensä suomalaisen rakentajan, Tapion (Laitinen) mukaan. Silta lyhentää mukavasti matkaa Matemasta Iteteen.


Kyelan matkallamme emme menneet tuon sillan yli. Matka kesti noin tunnin ja oli melkoista rytyytystä. Kovassa vauhdissa.

Ensin vietiin näytteet ja tilaukset Kyelan sairaalaan.  Sanoivat näytteiden olevan valmiita kello neljä.  Hyvä silloin lähdetään takaisin, sanoi kuljettaja.

Seuraava kohde on pankki.  Pari meistä tarvitsee rahaa. Matemassa sitä ei voi nistaa mistään.  Pankin pihaan saapuessamme, näemme paljon ihmisiä jonossa.  On palkkapäivä. Pankin aulassa on kaksi automaattia.  Kumpikaan ei toimi.  Kaikki odottavat rauhassa eikä kukaan tiedä, mikä on vikana ja kuinka kauan korjaaminen kestää.  Matkaseuralaiseni tapaavat onneksi tuttujaan pankin pihassa ja odottaminen sujuu leppoisasti.

 Välillä käyn kuljettajan kanssa löytämässä tyynykaupan. Ostan meille pehmoiset tyynyt.  Onneksi löysin! Kovilla tyynyillä nukkuessamme, olin jo katunut etten pakannut tyynyjä mukaamme Suomesta. (Tässä välissä kirjoittamista kävin hätyyttämässä naapurin kananpojat pois kotoamme)

Ihmettelen, kun kuljettaja ja lääkäri suuntaavat nyt ajon linja-autoasemalle. Ei selityksiä, mutta perille päästyämme alkavat lastata rauta-aidan osia picupimme lavalle. Jättävät minut odottelemaan sinne ja vievät osat johonkin. Kumbe!

 No, eipä tässä hätää.  Käyn ostamassa itselleni huivin joka suojelee paluumatkalla päätä tuulelta joka ikkunoista humisee. Pistäydyn syömässä chapatin paikallisessa kuppilassa ja saan jutella toisten ruokailijoiden kanssa. Nuori kaveri kiinnostuu kännykällä kuvaamisesta ja työntyy kuvaan mukaan.

Matkaseurani viipyy poissa yli tunnin. On aikaa kuviailla. Monissa busseissa ja daladaloissa on mielenkiintoisia tekstejä. Tässä näytteeksi yksi.

 Sitten kuljettaja soittaa, että tulevat hakemaan minua.Auton lava on tyhjennetty rauta-aidan osista.  Kello on jo neljä ja ajattelen, että nyt lähdetään kotimatkalle. Eihän se niin vain käykään.  Nyt ajetaan sairaalan pihaan ja etsitään sairaalasta farmaseuttimme ja laboratorion mies.  Bahati mbaya (huono tuuri) laboratorion koneet eivät toimineet.  Emme saakaan näytteiden vastauksia mukaamme. No, haetaan toisella kerralla, tuumaavat tottuneesti.


Mihis nyt mennään?

Kauppojen takapihalla avautuu ravintola puiden katveessa. Nälkä satuttaa (njaa inaumiza) sanovat kaverini ja tilaavat kolme kiloa paistettua lihaa.  Istutaan odottamaan
                       ...odotetetaan...
                                 ...odotetaan...
Noin tunnin kuluttua meille kannetaan tarjotin jossa on paistettua sianlihaa(ei siinä kyllä 3 kg ole!) sekä öljyssä keitettyjä ruokabanaaneja ja tomaattisipulisalaattia.

Kello kuusi illalla kerätään taas lava täyteen tavaraa ja ihmisiä.  Kaikki halukkaat eivät mahdu mukaan.

 Nyt menivät sähköt poikki. Ihmeen pitkään nyt on ollut sähköä! Aika lopettaa ja säästää koneen akkua.